Vuoden vaihtuessa

Muistan hyvin tunnelmat vuodelta 1999. Oli tulossa uusi vuosituhat. Kohistiin Milleniumista. Se synnytti paljon odotuksia, toiveita, ehkä pelkojakin. Nuo uudet numerot: kakkonen ja sen perässä kolme pyöreää nollaa olivat ihan kuin taikanumeroita. Melkein kuin salasana johonkin uuteen ja ihmeelliseen.

Toimin tuolloin Kokkolassa kanttorin sijaisena. Vastuullani oli kaupungin kirkon tilaisuudet. Työkuvaani kuului myös uudenvuodenyön messu. Se suunniteltiin pidettäväksi alle tunnissa, että ehtismme kuulemaan kirkonkellojen soiton, joka ilmoitti meille uuden aikakauden alkamisesta. Heti sen jälkeen aloitin uruilla häämarssin soittamisen. Uuden vuosituhannen tuorein aviopari asteli avioliiton satamaan. Keskellä yötä, uuden vuosituhannen alkaessa. Tuskin sellaista päivämäärää voi vahingossa unohtaa. Hyvin ainutlaatuinen vihkiaika.

Vuosi sitten vaihtui vuosikymmen. Vuodessa 2020 oli taas tuota kakkosten ja nollien magiikkaa. Olin itse uuden edessä ja katse vahvasti eteenpäin suunnattuna. Vuoden vaihtuessa oli tärkeä saada työhuone putsattua ja matkalaskut Kipaan kirjattua. Sitten koittaisi vapaus. Melkein kuulin häämarssin korvissani. Astuin uuteen ja ihmeelliseen. Hyppy tuntemattomaan oli alkanut.

Senkin jälkeen elämä on ollut tavallista. Pyykinpesua, kauppakassien kantamista, ruoan laittamista, kasvattamista ja kaikkea sellaista, mitä meidän jokaisen arkeemme kuuluu. Oli vuoden numerosarja miten juhlava tahansa, normaalia elämää jatkamme elämän isojen ratkaisujenkin jälkeen.

Tähän vuoteen on sisältynyt paljon muutakin. Fyysisesti pienen reviirin sisällä eläessä mieleni on kulkenut pitkiä matkoja. Kysellyt arvoani, rohkeuttani, tehtävääni. Mitään en kadu. Opettavaista on ollut. Luulen, että isot päätökset ja  muutokset ovat niin pitkän ajan tuotoksia, että ensin täytyy levätä vanhat väsymykset pois. Hiljentää oikeasti vauhtia, eikä hypätä vauhdista toiseen. Se olisi kyllä ollut automaatio, johon mieleni oli minua työntämässä. Sitten tuli pandemia ja opetti minulle jotakin tärkeämpää. Sellaista, että ilman maailmanlaajuista tilannetta olisin jäänyt stressin pauloihin pyörimään ja hermoilemaan. Olenhan minä stressannut ja hermoillutkin, mutta nykyään katson niitäkin hetkiä eri kulmasta. Hiljaa hyvää tulee.

Ihminen tarvitsee merkkipaaluja, taitekohtia, juhlia ja pysähtymisiä, jotta ymmärtää elämän syklejä ja lainalaisuuksia. Jos ei olisi yötä päivän jälkeen, ei lepopäivää arkiviikon jälkeen, ei eroa juhlalla ja arjella, miltä elämämme tuntuisi. Ei laaksoa, ei kukkulaa, pelkkää tasaista, saman toistoa. Turvallista kyllä, mutta tuskin niin sykähdyttävää. Ehkä näitä vuoden vaihtumisen rituaalejakin tarvitsemme. Juuri nytkin raketit paukkuvat ulkona. Nakkeja ja perunasalaattiakaan ei ole unohdettu.

Mutta kuulkaa, tänä iltana minusta tuntuu tasaiselta. Taitekohta ja vuoden vaihtuminen melkein arkiselta. Koko vuosi on ollut yhtä muutosta, yllätystä ja sopeutumista täynnä. Minulle ei ole jäänyt voimavaroja räiskimiseen, ei tarvetta erityiseen juhlimiseen. Ei oikeastaan muuhun kuin tilanteen toteavaan ajatukseen. Vuosi vaihtuu.

Katson taakseni: Olipas se vuosi. Katson eteeni: Mitähän tuleva vuosi tuo? Katson ympärilleni: Tässä olen, ehjänä ja kokonaisena. Kiitos vuodesta 2020! Tervetuloa vuosi 2021! 

VastaaLähetä edelleen