Onko sinulla unelmia? Sanotko niitä ääneen itsellesi tai muille?
Meillä asuu tyttö, joka tykkää eläimistä. Jo pitkän aikaa hän on puhunut hevosista ja hevostalleista. Vihdoin me vanhemmat lunastimme lupauksemme ja kävimme eilen tutustumiskäynnin tallilla. Ehkä viisitoista minuuttia tallin sisällä ja sen jälkeen hetki hevosaitauksen vierellä uteliaiden, meille uusien eläimien katseita ja liikehdintää tutkaillen.
Näimme myös lampaita, kissan ja pääskysiä, joiden poikasten lentoonlähtöpäivä olisi käsillä pian. Sen vuoksi keskellä tallin lattiaa oli heinäpaaleja suojana. Ihanasti ajateltu.
”Tämä oli minun ihan paras kesälomamatka”, sanoi tyttömme, kun kaarsimme kotipihaan. Siinäpä se. Haave ja sen toteen eläminen. Näin helppoa se on ja niin palkitsevaa, ainakin tällä kertaa. Voihan olla, että tämä oli pienen pieni alkusoitto jatkumolle, jolloin automme kaartaa kerta toisensa jälkeen tallille. Tai loputtomille keskusteluille rahasta. Onko varaa hevosharrastukseen tai missä mittakaavassa se voisi olla mahdollinen meidän perheen kuvioissa.
Joka tapauksessa iloitsen siitä, että lapseni haaveilee jostakin todellisesta. Itse ajattelen, että unelmat ohjaavat parhaimmillaan energiaamme oikeisiin asioihin ja antavat elämään tervettä ja merkityksellistä sisältöä.
Minullakin on haaveita ja unelmia. Elämän realiteettien edessä en aina huutele niistä enkä edes kerro kenellekään. Osalle hymähdän itsekin, koska kaiken ei ole tarkoitus toteutua. Haaveilu ja haaveksiminenkin riittää joskus. Kuten esimerkiksi sellainen, että haluaisin, että minulla olisi nelivetoinen maastoauto. Ei citymaasturi, vaan sellainen, joka ei jäisi joka kinokseen talvimyrskyllä. Ja se taas liittyy toiseen yhtä utopistiseen unelmaan. Siihen, että asuisin luonnonläheisesti taajama-alueen ulkopuolella.
No niin. Tulipahan kerrottua. Jospa niiden sanoittaminen tekisi tilaa uusien haaveiden tulla. Eikä kaiken toteutuminen olekaan päätarkoitus. Todellisuudessa moni haave toteutuessaan pakottaa myös arkisempien asioiden kohtaamiseen. Onhan puhuttu esimerkiksi maaseutuidyllistä. Jos ei ole kokemusta elämisestä maaseudulla, voi moni asia yllättääkin.
Tällä hetkellä elän todeksi yhtä unelmaani. Saan tänään olla yksin ja rauhassa ”piilopirtillämme” luonnon rauhassa. Vaikka on heinäkuu, ilma on kolea ja sateinen. Se ei minua haittaa ja hidasta. Join terassilla kahvia ja kuuntelin linnunlaulua. Alkukesään verrattuna se oli vähäistä. Kynttilätuikut palavat, vaikka on päiväsaika. Kohta ladon puuhalkoja saunanpesään ja sytytän sinne iloisen tulen.
Pienet hetket ja unelmat ovat tärkeämpiä kuin suuret ja utopistiset. Maastoautoa en tähän iloon tarvinnut, vähempikin riitti. Ja niin on monessa muussakin asiassa.
Mieluummin yksi lämmin hymy kuin kolme tekohymyä.
