Huh huh.
Kun opiskelen hyvinvointialan yrittäjyyttäni varten, opettelen asioita läppärin ääressä, virtuaaliluokassa ja digidigimaailman vaikutuspiirissä.
Teen kaikkea sitä, joka ei ole minua koskaan varsinaisesti kiinnostanut. Tekniikka ja virtuaalinen maailma eivät ole olleet minun ”juttujani”.
Mutta. Tämä on nyt tätä ja tätä aikaa. Mutta kuulkaa, aion olla vastarannan kiiski sillä tavalla, että ajattelen minun yrityksessäni hyvinvointiin liittyvien asioiden tapahtuvan pääasiassa muilla tavoilla kuin läppäri sylissä tai kuulokkeet korvilla.
Alkuvuodesta, kun ideariiheni oli avattuna joka suuntaan, haaveilin jopa kahvilasta, jossa tarjottaisiin hapanjuureen leivottua leipää ja luomusti tuotettuja tuotteita hyvän kahvin tai teen kera. Lisäksi unelmissani oli kahvila, jossa kerättäisiin asiakkaan astuessa sisään kaikki hänen ”härpäkkeensä” vaikka lukolliseen kaappiin ja hän viettäisi kahvi- tai teehetkensä aistit auki ilma älylaitteita.
Miltä tällaiset kahvilat kuulostaisivat? Tai voisivathan ne olla myös yhdistettynä, niin että osa tilasta, mielellään erillinen huone, olisi älylaitevapaata aluetta.
Jos sytyit, lupaan tulla mielelläni kannattamaan kahvilaasi. Syömään hapanjuureen leivottua leipää maalaisvoin kera ja juomaan kupillisen haudutettua teetä.
Huh huh.
En koskaan arvannut, että isoin ja pitkäkestoisin kasvatuksellinen haaste suhteessa lapsiini liittyisi tähän samaan kategoriaan, virtuaalimaailmaan. Lapsemme ja nuoremme ovat taitavia, he ovat kasvaneet kännykkä kädessä (kärjistän) ja ovat taitavampia kuin edelliset sukupolvensa. Niin kai pitääkin olla. Mutta miten on orjuuden laita. Se, että kännykkä on kasvanut käteen kiinni ja siitä ei osata olla erossa. ”Kun koulussakin tarvii ja kun mun täytyy kattoa viestit ja läksyt.” Ja ”tää on online-peli, en voi vaan lopettaa.”
Huh huh.
Ollakseni ajan hengen mukainen, omistan kaikki tekniset härpäkkeet, myös yrittäjänä. Hallitsen niiden käytön. Editoin, videoin, teen livelähetyksiä täydellisen hammasrivin loistaessa ja treenatulla kropalla. Hymyilen, olen aina iloinen. Tsemppaan, jaksan ja hehkun.
Huh huh.
En kuulkaa hehku. Villasukkani hehkuvat enemmän tänään kuin minä. Lämmittävätkin. Voi että. Tuntuvat oikeasti tarpeellisilta, kun marraskuinen tuuli tuivertaa ja taivas on tänään harmaa. Myrskyä jälleen luvassa.
Hah hah.
Alkoi heti helpottamaan. Pelkkä ajatusten suuntaaminen villasukkiin vapautti mieltäni. Miksi. Ehkä siksi, että minun maailmassani ne herättävät rentoutta ja kodikkuutta takaraivossani. Voisikohan joku neuloa niin ison villasukan symboliksi yritykselleni, että voisin käpertyä päiväunille sen sisälle? Hinnasta voidaan neuvotella.
Ehkä nyt onkin aika heittää härpäkkeet nurkkaan, kaivaa joogamatto esille, hengitellä. Venytellä niin kuin kissa, taipua niin kuin paju, vapauttaa takaraivo ja vetristää niskan jännitykset.
Ja jos teistä joku on taitava teknisesti, ehkä jonakin päivätä tavataan yritykseni merkeissä. Ja silloin tarjoan sinulle hyvää kahvia ja teetä ja kenties saat käpertyä villasukkaan päiväunille. Sen jälkeen, kun olet tehnyt jotakin merkittävää ja tärkeää osaamisesi kautta.
Hyvinvointi alkaa pienistä asioita.
 | VastaaLähetä edelleen |