Mitä iloa on hengitellä
lokakuun iltapimeyttä
haistella syyssadetta aamuisin
sateenvarjo kainalossa
ihmetella ruskan etenemistä
ja taas luonnon riisuuntumista
koruistaan ja koukeroistaan
odotella talven ja levon tuloa
jota ennen syvät ja synkät hetket
mustuudessa, ravassa, raakuudessa
Miksi tämä sama ei koskisi ihmistä
tämä sama
että ei koko vuotta tarvitsisi kukoistaa
täydessä loistossa
olla runsas
aurinkoinen
kukkia hyviä kukkia,
tuoksua hempeitä tuoksuja,
viheriöidä viehkeästi
Jospa kävisinkin talvilevolle
niin kuin pihapuuni pihlaja
tai talviunille
niin kuin metsäpalaseni mesikämmen
laittaisin luudan ovelle
lapun luukulle:
tavataan kevätauringon herätellessä
putkahdetaan näkyville pajunkissojen kanssa
ollaan kavereita hiljaisemmin
luotetaan lujemmin
pienentyessä intensiteetti kasvaa
laatu lujittuu
uskotaan siihen silloinkin
kun mikään
mitä näet ympärilläsi
ei kerro sitä
hiljaisuus on joskus
portti onnellisuuteen
avautumiseen, uuteen kasvuun