Tänään sanon Kyllä elämälle. Tänään istutan omenapuun, ompelen verhot ja korjaan ratkenneita pyyherenksuja, vertauskuvallisesti. Tänään rauhoitun ja hengitän. Olen läsnä. Kiitän.
Tänään on se hetki, jolloin avaan uusia ovia. Ihan konkreettisesti. Kannoimme mieheni kanssa työtilaani siivousvälineitä, tartuimme imuriin ja moppiin. On aika ottaa uusia askeleita ja uskaltaa. Tervetuloa elämä. Hihat on taas kääritty, nyt vähän vielä pidemmälle.
Tänä syksynä taas opiskelen. Tällä kertaa stressinhallintaa. Ihan valmentajaksi asti. ”Aivojen tehokkuuden kannalta on tärkeää, että pystymme keskittymään ilman häiriötä yhteen asiaan kerrallaan.” Siinä yksi pysäyttävä lause, jonka olen sisäistänyt jo Ursus -stressinhallinta- ja resilienssikoulutuksen materiaalista. Luulen, että kyseinen asia on yksi suurimpia haasteita tämän ajan ihmisen arjessa. Ainakin minun. On vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Olla joka solullaan tässä hetkessä. Siihen vaivaan on lääkkeenä myös tämä työskentelytilani.
Kaikki mitä teemme, tapahtuu tässä hetkessä. Ja vain siinä. Joskus se työ on näkymätöntä, mielen oivalluksia ja prosesseja. Tai sitten se on konkretiaa, suorittavaa ja toteuttavaa. Sellaista, jonka muutkin voivat todeta ja arvottaa.
Minun näkymätön työmaani on takaraivossani. Siellä on muhinut paljon ideoita, monien vuosien ajan. Nyt haluan saada konkreettista aikaan, siis sellaista toimintaa, joka näkyy sillä tavalla ulospäin, että koen sillä olevan merkitystä. Ilmassa lilluvat ideat ja visiot ovat vain ilmassa lilluvia ideoita ja visioita. Niitä tarvitaan, mutta niillä ei lopulta ole mitään merkitystä, jos ne eivät konkretisoidu todeksi, elämäksi tässä ja nyt.
Mikä on lopulta tärkeää. Sekö, että olen elävinäni vai se, että koen eläväni. Sekö, että teen sitä, mitä luulen, että minulta odotetaan vai niin, että teen sitä, mitä koen, että juuri minun kuuluu tehdä. Korvike-elämää on monenlaista. Nyt jälleen raaputan pintaa ja kysyn todellisen elämän perään. Tässä hetkessä minulla on kaikki mahdollisuudet. Kaikki ne, joille sanon kyllä. Ilman sisäistä valppautta ja tiedostamista elän uinuen, puolivaloilla. Joskus nekin hetket ovat tarpeen, mutta niihin ei ole syytä jäädä. Eteenpäin on elävän mieli.
Kokeile sinäkin sanoa tänään kyllä. Jos joku kaipaa aikaasi, sano siihen tänään kyllä. Huomenna se voi olla myöhäistä. Se, että on elänyt, sen muistaa kyllä. Ei kipuakaan tarvitse paeta ja vastustaa. Sillekin voi sanoa kyllä, jos haluaa päästä eteenpäin. Oikotietä ei ole.
Elämäni on tässä, tässä askeleessa ja tässä hengityksessä. Kyllä, niin se on.