Tänään olen voipunut ja väsynyt kerääntyneestä kuormituksesta, joka hiipi pikku hiljaa ja sitten hetkessä kasvoi isommaksi kuin oma mieleni.
Sellaisia ovat jotkut elämän päivät. Et aina tiedä, mistä suunnasta ne tulevat ja miten, mutta elettävä ne on nekin päivät.
Ja sitten tulee seuraava päivä ja huomaat, että vielä on pihapuuni pystyssä ja lasteni äänissä iloa. Mikään ei loppunut, vaan sai uutta sävyä ja syvyyttä.
Elämän laulu lauletaan välillä itkun läpi. Elämän lankaa kudotaan välillä kädet säikähdyksestä kohmeina ja elämän sielua yritetään joskus repiä rikki. Ja hetkittäin se voikin repeytyä ja rikkoutua. Siksi tarvitsemme uuden alun, uuden aamun ja aamupalapöytään kauniimman liinan. Katseen lähimmäiseen, katseen horisonttiin, katseen taivaan lintuja päin.
Heistäkin huolehditaan. Hekin saavat ravintoa, laumansa suojaa ja uusia pesimäpaikkoja.
Katsokaamme yksinkertaisuuteen. Tuuleen, hengitykseen ja tähän hetkeen. Mikään tunne ei ole viimeinen. Seuraavan hetken tunne voikin yllättää rauhalla, huolen jälkeen.
 | VastaaLähetä edelleen |