Tarinani vuodelta 2020:
Olen Pohjois-Pohjanmaalla syntynyt, nykyisin Hämeessä asuva, ”oravanpyörästä” pois hypännyt kanttori. Ruuhkaisuutta on elämässäni ollut pitkään, mutta nyt opettelen kaikessa kohtuullisuutta.
Kuuden lapsen äitinä tiedän, mitä on meteli, joten sitäkin kautta hiljaisuuden kaipuu on tullut tutuksi.
Kahden työajattoman vanhemman virkatyö pitkine työmatkoineen on ollut aikamoinen paletti yhdistettynä perhe-elämään. Kaikesta on selvitty, mutta uhrauksia se on vaatinut. Nyt on uusien valintojen aika. Rakkaus kirkkoihin ja kirkkomusiikkiin ei ole kuitenkaan hävinnyt virkani jättämisen myötä.
Olen juuriltani maalaistyttö ja ylpeä siitä. Tänä päivänä se näkyy minussa rakkautena luontoon ja arvostuksena suomalaista maaseutua ja maaseudun ihmisiä kohtaan. Puhdas ruoka ja luonnonantimet ovat minulle tärkeitä asioita.
Ihmiset ja ihmisten tarinat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kaikenlainen rosoisuuus, elämänmakuisuus ja keskeneräisyys ovat mielestäni kauniita asioita, mutta niiden hyväksyminen on myös haastavaa.
Koin virkatyössäni burn outin vuosia sitten. Lisäksi elämääni ovat kuormittaneet isotkin elämän tarjoamat kriisit ja ristiriidat. Voimakkaasti kokevana ja oikeudenmukaisuutta janoavana luonteena elämä ei aina ole ollut helppoa. Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma oli yksi tärkeä oljenkorsi silloin, kun tie tuntui nousevan pystyyn edessäni. Tuosta koulutuksesta kumpuaa vahvuuteni pitkälti myös sen suhteen, että olen uskaltanut hypätä ikään kuin tyhjän päälle.
Viime vuosina olen koko ajan enemmän ja enemmän nähnyt läsnäolon merkityksen arvon, olipa kyse pienistä tai isoista asioista tai haasteista. Rehellisyys olla totta ainutlaatuisena ihmisenä on arvokas ja tavoiteltava asia tänä aikana. Yhteys itseen ja sitä kautta lähimmäisiin on asia, joka jättää meistä lopulta suurimman jäljen. Ja jotta niin voisi olla, tarvitsemme hiljaisuutta, jossa kuulemme myös omat tarpeemme ja arvostamme niitä. Minä itse olen itselleni suurin tutkimusaineisto.
Minussa asuu myös runoja rakastava muusikko. Urkujensoitto on ollut intohimoni, vaikka nuorempana sanoinkin, että minulla on pianistin sielu. Sävyt, värit, sointi ja rytmi ovat tärkeitä itselleni, ilmaistaan ne sitten minkä taiteenlajin kautta tahansa. Viime vuosina poikkitaiteellisuus ja myös laulun maailma ovat avautuneet lisää itselleni. ”Oma ääni” kertoo tunnetilani, itsearvostukseni ja rohkeuteni, olipa se sitten puhuttu, laulettu, kirjoitettu tai kehollisesti ilmaistu. Ilman ilmaisua en ole kokonainen.
En halua neuvoa enkä ratkaista mitään puolestasi. Se mitä haluan, on tuoda vertaistukea ja peilinä olemista niille, jotka kenties pohtivat elämäänsä ja arkeansa samansuuntaisesti ja samanlaisista arvoista ammentaen. Pienikin oivaltaminen, havahtuminen tai pysähtyminen oikeiden arvojen äärelle voivat avata uusia alkuja. Ja niitä alkuja olen aina rakastanut.
Tarinani maaliskuussa 2025:
Kukapa olisi uskonut, että kaikki nämä vuodet niistä ajoista, kun jätin virkani, haastavat sekä yksilöä että koko yhteiskuntaamme. Itse asiassa koko maapallomme elämä on ollut jatkuvassa epävarmuuden ja levottomuuden tilassa.
Ensin tuli korona. Aiheutti pelkoa, eristäytymistä, jatkuvaa sopeutumista ja säätöä. Helsingin Kallion kirkossa striimattu J. S. Bachin Johannespassio (BWV 245) on syöpynyt voimallisena mieleeni. Kärsimyksen tarina puhutteli ja vaikka isoista kokoonpanoista oli luovuttava, keinot keksittiin ja elämä jatkui. Jäljet jäivät eivätkä kaikki meistä ole vieläkään toipuneet. Perheessämme asuu edelleen joka päivä seuralaisena pitkittynyt korona. Mielellämme sen jo hyvästelisimme. Raskas risti, joka on vaikuttanut paljon taloudelliseen tilanteeseemme ja siihen, että “minkä kokoista” elämää voimme elää.
Kuudesta lapsestamme kaksi on jo täysi-ikäistynyt. On ollut rippijuhlia, ylioppilasjuhlat, armeijan arkea, yhteishakukeskusteluja, iloa ainutlaatuisista persoonista, jotka kasvavat ja kehittyvät joka päivä. Perheemme on saanut viettää paljon aikaa yhdessä. Kiirettä on ollut vähemmän.
Haaveeni Ihminen tavattavissa -terapeuttiopintojen suhteen ei käynyt toteen, vaikka se mahdollisuus aluksi minulle avautuikin keväällä 2021. Pettymys koetusta on ollut kipeä asia itselleni ja on täytynyt ajatella, että tämän piti mennä näin, vaikka aika ajoin vieläkin nousee epäreiluuden tunne pintaan. Tapahtunutta on täytynyt työstää moneen otteeseen. Onneksi juuri silloin kävin myös terapiassa. Sain tuoreeltaan tukea järkytykselleni, sillä siltä se tuntui ja nosti pintaan vanhojakin kipeitä muistoja. Jotain hyvää kaikessa on kuitenkin se, että ymmärrän hyvin, että elämä ei mene aina niin miten suunnittelemme. Elämän käsikirjoitus kirjoitetaan meiltä kysymättä. Johonkin voimme vaikuttaa, kaikkeen emme.
Stressinhallintavalmentajan opinnot tulivat tuomaan siihen tilaan täytettä. Ajattelenkin, että stressinhallintavalmentajan opinnot Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman kanssa on oikein hyvä yhdistelmä asiakastyössäni yrittäjänä. Läsnäoloa ja tavoitteellisuutta, kuuntelua ja kohtaamista. Elämän ilmiöiden ihmettelyä, ihmisyyttä.
Muutakin on tullut opiskeltua näinä vuosina. Tosin pääasiassa etäaikana, joten aika ohut tunnejälki jäi niistä opinnoista. Oppiminenhan tehostuu, kun oppimiseen sisältyy tunne. Olin tottunut musiikin äärellä vahvoihin tunteisiin ja myös korkeaan stressiin. Tasaisemman elämän kokeminen on ollut opettelua, turhautumista ja pois oppimista. Oppiminen jatkuu ja tasapainoisen yhtälön räätälöinti myös.
Vuoden 2022 tein tuttua kirkkomuusikon työtä. Helmenä vuodesta ovat jääneet mieleen luovat tilaisuudet, joissa olin päävastuullisena: Live art -poikkitaiteellinen kevättalven ilta Hämeenlinnan kirkossa. Pääsiäisen jälkeen, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan raakuudessaan oli tuore asia ja kevään tuoksu ja valo olivat jo aistittavissa. Toinen, tunnelmaltaan toisenlainen, sisäänpäinkääntyneempi marraskuinen Hiljaisessa virrassa -ilta Vanajan keskiaikaisessa kirkon hämyisessä tunnelmassa. Ulkona oli pimeää ja valotonta, sisällä lämmintä. Ilta alkoikin kohtutunnelmasta improvisaatiolla ja sisällöllinen kaari kulki syntymästä kuolemaan. Koen, että itselleni on luontaista etsiä aina sisällöllistä kaarta, asiayhteyksiä, siltoja ja symboliikkaa. Haluan rakentaa kokonaisuuksia ja synnyttää vuorovaikutuksellisia kerroksia. Moni asia on kokemista syvemmin. Pelkät numerot eivät riitä minulle, eivät sanatkaan.
Ihmiselämän hauraus ja elämän varjopaikat ovat myös välillä olleet hyvin lähellä. Ihmissuhteissa on ollut opittavaa. Omien, rakkaiden vanhempien vanheneminen on vaatinut myös hyväksymistä. Elämään kuuluu luopuminen ja sitä opettelen joka päivä.
Onneksi näiden vuosien aikana on ollut myös juhlapäiviä. Minuakin on juhlittu kukkaseppele päässä lähipiirin kanssa. Miten tärkeä onkaan välillä kuulla kaikkea hyvää itsestä. Yksi veljestäni luonnehti minua seuraavasti: “Kauneus, roso – en lakkaa laijasta käsittämästä.” Tiivistelmä, josta tykkään. Kauneuden kaipuu tuottaa välillä kipua rosoisten asioiden keskellä. Kuitenkin kauneus on asia, jota haluan etsiä ja vaalia. Ja pettymystenkin jälkeen on mahdollista kokea korjaavia asioita, löytää ymmärrystä. Jokaisella kipumme ja rosomme. Ja rosokin on kaunista, joka tuo monesti esiin jotakin olennaista. Elämän paradoksit eivät ole vähentyneet, ne ovat näinä vuosina lisääntyneet.
